Etusivu

Hyvää Jussin jälkeistä aikaa!

Kesälukemiseksi olen koonnut pienen palan Ilomantsin historiaa!

Jos haluat tutustua Ilomantsin vanhoihin hautausmaihin, niin oheisesta linkistä voi avautua video! Jos ei avaudu, niin kopioi oheinen linkki ja liitä se uudelle sivustolle.

https:/www.youtube.com/watch?v=v8e74_pXaWY 

Ilomantsin vanhat hautausmaat juhannuksena 2020

Kukat

Ilomantsin Pogosta

Ilomantsi tunnettiin jo satoja vuosia sitten Pohjois-Karjalan ensimmäisenä Pogostana (Pitäjä). Tunnetuimpia Pogostia olivat tuona aikana Ilomantsin lisäksi Sortavala, Kurkijoki ja Salmi. Pogosta nimityksiä annettiin tuolloin venäläiskarjalaisella alueella aluehallinnon suurimmille kylille. Ilomantsin Pogostaan kuului aiemmin lähes koko Pohjois-Karjala alue aina Oulunläänin rajaan saakka. Vielä 1500-luvulla Repolaa kutsuttiin Ilomantsin pogostan alueeksi. Ensimmäiset tunnetut pogosta mainitaan venäjällä jo vuonna 945, eli nimitys venäjällä on todella vanhaa. Tuolloin "Pogosta" oli pakanuuden aikoina uhripaikka ja joissakin tapauksissa sinne oli rakennettu pakanuuden pyhättöjä. Myöhemmässä vaiheessa niistä tuli markkinapaikkoja. 1500 - luvulla Pogosta nimi annettiin jo useimmille pitäjille esim. Suojärven Pogosta, Korpiselän Pogosta, Pyhäjärven Pogosta, Repolan Pogosta jne... Pogostat olivat venäjän vallan aikana hallinto- ja veronkantokeskuksia ja kristinuskon leviämisen myötä pitäjän kirkko rakennettiin markkinapaikkana tunnetulle paikalle. Nykyisten kirkkojemme (luterilaisen ja ortodoksisen) välissä, Ilomantsin järven rannalla, oli jo isonjaon aikana käräjätalo, jossa pidettiin Ilomantsin pitäjän käräjiä. Ruotsinvallan aikana perustettiin Käkisalmen lääni, johon liitettiin seitsemän Pogostaa (Pitäjää). Luterilaiset muuttaessa Savosta itään, Pogostien rinnalle tulivat kirkkopitäjät ja ne syrjäyttivät myöhemmässä vaiheessa Pogosta-sanan.  Lopuksi voidaan mainita, että Ilomantsi lienee nykyään ainut Pogosta-nimeä käyttävä kunta Suomessa. Nimitys on oikeutettu, sillä Ilomantsi oli ensimmäinen Pogosta Pohjois-Karjalassa. 

Kuolismaan Kettuset muuttivat Ilomantsiin 1668 jälkeen. Matts Kettuin tuli Rantasalmen Voisalmen kylästä ensin Koitereen pohjoispuolelle, myöhemmin 1680-luvulla Larinlahteen ja 1696 Kuolismaahan Matinvaaran tilalle, jolloin siellä asui Ikosia. Påhl ja Petter Kettuin muuttivat samaan aikaan Timovaaraaraan (Möhkönvaaran alueelle) ja Kuokanniemelle. Olivatko nämä Kettuset veljeksiä tai sukulaisia, siitä ei ole ihan faktaa tietoa. Muutto tapahtui samaan aikaan, joten voi olla, että kaikki kolme muuttivat Voinsalmen kylästä Ilomantsiin. Voinsalmella oli matereella ja saaressa (n. 200 metriä Matts Kettuin tilasta itään) Kettusten tilat, joita olen käynyt katsomassa 2000-luvulla. Kettusten muuttoon Ilomantsiin liittyy maininta karkuruudesta, sillä Matts Kettuin on karanneiden luettelossa ja hän oli karannut Voinsalmelta vuoden 1668 aikana, hän ei halunnut mennä Ruotsin armeijaan. Pakoreissun vuoksi me Kettuset olemme kansoittaneet Ilomantsia jo satoja vuosia.    

Ilomantsin kunnan perustaminen vuonna 1875

Vuoden 1865 kunnallisasetus määräsi, että Suomessa maaseudun kirkkopitäjien vastuulla olleet maalliset asiat siirrettiin kuntien ja maalaiskuntien tehtäväksi ja hengelliset asiat ortodoksien ja luterilaisten seurakuntien vastuulle. Kirkoille jäi asetuksessa maallisista tehtävistä ainoastaan väestökirjanpito, joita ne ovat hoitaneet 2000-luvulle saakka.   

Kunnallishallintoon siirtymiseen annettiin aikaa kolmen ja enimmillään kymmenen vuotta, joka päättyi vuonna 1875. Asetus tai paremminkin kunnallistamissäädös tuli voimaan 6. helmikuuta 1865 ja sen kumosi asetus maalaiskuntain kunnallishallinnosta. 

Uudistuksen tarkoituksena oli siirtää valtion tehtäviä portaittain hierarkkisesti alaspäin kaupungeille ja kuntiin. Venäjän keisari oli siirtänyt valtaa 1800-luvun lopussa itseltään Suomen senaatille ja tämän seurauksena valtion tehtävät lisääntyivät ja sen takia valtion tehtäviä siirrettiin uudella asetuksella paikallisemmalle tasolle. Suomen kaupungeissa maallinen hallinto oli kuulunut jo vuosisatoja porvarissäädylle, mutta kirkko vastasi tuona aikana koulutoimesta ja köyhäinhoidosta. Vuonna 1873 säädeettiin uusi asetus ja se tuli voimaan 1875 alusta. Asetuksessa koulutoimen ja köyhäinhoidon ohella suurin osa ennen kirkolle kuuluneista tehtävistä siirrettiin kokonaan kaupungeille ja kunnille.

Vuoden 1865 asetuksen toimeenpanemisella ei Ilomantsissa ollut kiirettä. Vuoteen 1875 saakka kunnan asioista päätettiin kirkonkokouksissa ja vasta 10. huhtikuuta 1875 kutsuttiin kokoon seurakunnan edustajia tekemään päätöksiä asetuksen voimaansaattamiseksi. Kunnan ohjesääntöä olivat perustamassa kevään 1875 aikana Ilomantsin ev.lut kirkkoherra Gregorius Monell, ort. seurakunnan kirkkoherra rovasti Mikael Skorodumoff, maanviljelijä Better Leppänen, kauppias Ivan Piiroinen, nimismies sotakamreeri Johan Kock, sekä Mikko Mononen ja Tahvo Sivonen.

Hallinnon kokoonpanoa varten tehty ehdotus valmistui 26. toukokuuta ja se luettiin kirkoissa 12. kesäkuuta. Georgius Monell lähetti toimikunnan laatiman kunnallisen ohjesäännön vahvistettavaksi Kuopion läänin kuvernöörille kesäkuun 16. päivänä. Ohjesääntö vahvistettiin 17. elokuuta ja ensimmäinen ohjesäännön mukainen kunnallinen kokous pidettiin 28. elokuuta 1875 Leikkuuhuoneessa, joka sijaitsi kirkonkylän vankihuoneella. Ensimmäisessä kokouksessa oli läsnä sekä luterilaisia, että ortodokseja. Puheenjohtajana kokouksessa toimi pastori Johan Teodor Dahlström, joka oli ruukinpatruuna Elias Dahlströmin poika. Hän piti kuntakokouksia aina 2. huhtikuuta 1881 saakka, jolloin hän muutti Nilsiän kirkkoherraksi.

Kokouksesta oli ilmoitettu elokuun alussa Ilomantsin kirkoissa. Kokouksessa käsiteltiin kunnallishallinnon perustamiseen liittyviä asioita ja ensimmäisenä pykälänä oli kunnan raha-asioiden hoitoon liittyvät päätökset. Toisena tärkeänä asiana oli sairaiden ja kiireellistä apua tarvitsevien pitäjäläisten asioiden hoitoon liittyvät asiat. Hyväksyttiin Tohmajärven apteekin köyhille ostettujen rohtojen rätingistä, lisättiin Lylykosken lossin rakennusaikaa Johan Ikoselle, velvoitettiin ort. seurakunnan ruumiiden vetäjiä kunnostamaan hautausmaalle menevää tietä, esitettiin kauppiaiden ja virkamiesten ja käsityöläisten ylläpidettäväksi Ruskosillantietä. Monia muitakin asioita kokouksessa päätettiin, mutta kokouksen lopussa päätettiin kunnalliskokouksia pidettäväksi kuukausittain. Viimeinen sen vuoden kokous oli luterilaisessa pappilassa 31. joulukuuta 1875. Siinä kokouksessa päätettiin mm. maksaa Bertil Mujuselle Ilomantsista Tohmajärvelle kuljetetun alttaritaulun rahdista viisi markkaa. Sitä emme tiedä, onko Ilomantsin seurakunta myynyt vai lahjoittanut kirkon alttaritaulun Tohmajärvelle, mutta molemmissa luterilaisissa kirkoissa on samanlainen alttaritaulu!

Kuntakokouksen uudeksi puheenjohtajaksi keväällä 1881 tuli kauppias Matti Kastinen ja hän toimi siinä tehtävässä aina 21. kesäkuuta 1884 saakka. Hänen jälkeensä kuntakokousta johti vuoden 1889 loppuun saakka luterilaisen seurakunnan kappalainen Otto Alfred Malmgren. Vuodesta 1890 kuntakokousta johti maanviljelijä Pekka Leppänen. Hän toimi puheenjohtajana useita kertoja. Kuntakokouksen puheenjohtajana toimivat myöhemmin mm. kauppias Viktor Kastinen, kansakoulunopettaja Lahtinen, kelloseppä Olli Pussinen ja talollinen Matti Haapalainen. Kuntakokoukset päättivät pitäjän asioista aina 15. tammikuuta 1919 saakka, jolloin siirryttiin kuntavaalien kautta valittuihin kunnanvaltuustoihin ja kunnanhallitukseen.  

Ilomantsissa 1866-1913 vuosina nimismiehenä toiminut sotakamreeri Johan Kock (s.8.10.1847 Muonio) oli värikäs persoona. Hän oli eräänä kesänä käynyt Hattuvaarassa ja kehottanut Hattuvaaralaisia, etteivät veisi lapsiaan Hattuvaarassa sijainneeseen venäläistämiskouluun (kreikkalaiskatollinen). Nimismies ei suvainnut keisarinvaltaa eikä venäläisiä. Kock ja kunnallislautakunnan esimies H. Hukka olivat useista asioista erimieltä, ja Hukka teki useita valituksia nimismiehestä. Kerrotaan, että Kock oli kerran vierailulla rovasti Mikael Skorodumoffin luona. Nimismies huomasi pappilan seinällä keisari Nikolai II kuvan. Hän halusi ostaa kuvan, mutta rovasti lupasi antaa sen lahjaksi nimismiehelle.  Kotiin tultua nimismies ripusti kuvan seinälle ja muutaman päivän päästä hän oli repinyt kuva ja kehykset kappaleiksi sanoen; "Minä vielä murhaan sinut". Venäläinen kulkukauppias  Bogdanof teki valituksen kenraalikuvernöörille joulukuussa 1913 Ilomantsin nimismiehen toiminnasta kesällä 1912. Terentij Bogdanof kertoi nimismiehen vastustaneen kenraalikuvernöörin matkaa Ilomantsiin kesällä 1912 ja vihaavan Ilomantsissa asuvia venäläisiä asukkaita. Hän kertoi useista epäkohdista, joita nimismies oli tehnyt edellisten vuosikymmenten aikana. Valituksen jälkeen tammikuussa 1914 pidettiin Ilomantsissa useita kuulusteluja ja kuultiin ilomantsilaisia mm. rovasti Strogumoffia, kansakoulunopettaja Lahtista ja nimismiehen entistä renkiä Väinö Pussista. Kuopion läänin maaherra Spåre lähetti Ilomantsiin kruunvouti Linströmmin, joka kehotti nimismiestä eroamaan virastaan. Valitusten seurauksena nimismies Johan Kock erosi palveluksesta vuonna 1914 ja muutti samana vuonna Sortavalaan. 

Nimismies Johan Kock asui virkakautensa ajan Ilomantsin kunnan omistamalla Sikrenvaaran tilalla, johon myöhemmin vuonna 1919 perustettiin maatalouskoulu. Koulun päärakennuksessa oli aiemmin toiminut meijeri, sotaväen kasarmi, lastenkoti ja niiden jälkeen siellä asui lyhyen aikaa aikaisempi nimismies Zimmerman. Johan Kock kuoli 12.7.1918 Sortavalassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa Eedla Maria Parviainen (s.17.8.1854, k.15.5.1892) ja tytär Elli Kock (s.24.6.1884, k.3.8.1918) ovat haudattu Ilomantsin Mustanmäen hautausmaalle. Heidän hautansa näkyy linkin kautta avattavassa videossa.

Lumipallopensas

 

Ilomantsin ortodoksisen kirkon rakentaminen 1890

Ilomantsin Ortodoksinen seurakunta totesi 1800-luvun lopulla, että sankarihautausmaan kohdalle vuonna 1798 rakennettu kirkko on niin huonossa kunnossa, ettei sitä kannata korjata. Silloinen kirkko sijaitsi isossajaossa ort.seurakunnan kirkolle ja pappilalle annetulla maalla. Uutta kirkkoa alettiin suunnitella ja sitä varten ostettiin Niemelän tila (Nro 23(15) vanha Ilomansti 30 tila) ns. Pogostanniemestä. Tila maksoi seurakunnalle noin 4900 markkaa ja sen omistajina oli tuolloin Tahvanaiset. Niemelän tilan lähellä sijaitsivat myös Protola (Ilomantsi Nro 28 tila) ja vanha Ilomantsin käräjätalon paikka, jossa myöhemmin oli nimismiehen virkatalo. Käräjätalo lienee ollut tuolloin Protolan tilalla, koska molemmissa oli sama tilan numero.  

Profeetta Eliaan kirkon perustus laskettiin 8. kesäkuuta 1890 jumalanpalveluksen aikana. Jumalanpalvelus pidettiin vanhassa kirkossa, joka oli nykyisen sankarihautausmaan paikalla ja sen jälkeen kulkue eteni vanhalta kirkolta uuden kirkon kivijalan luokse. Rovasti Mikael Storodumoff toimitti palveluksen nykyisen Eliaan kirkon perustuksilla. Rovasti piti pitkän juhlapuheen ja sen päätyttyä muurattiin kirkon peruskivi, johon hakattuun syvennykseen pantiin Suomen metallirahoja vaskiseen astiaan laitettuina. Vaskilevyyn oli myös liitetty teksti:

"Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen aamen. Tämän pyhän profeetta Eliaksen kirkon peruskivi on laskettu 8 päivänä kesäkuuta vuonna MDCCCXC jälkeen kristuksen syntymän, Venäjän keisarin, Suomen Suuriruhtinaan Aleksanteri III hallituksen aikana, Pietarin Metropoliitta Isidorin siunauksella, Kuopion läänin herra kuvernöörin Johan Aminoffin, Ilomantsin kreikkalaisvenäläisen seurakunnan kustannuksella ja seuraavien kirkonrakennustoimikunnan jäsenten aikana, nimittäin: Esimies kirkkoherra M. Storodumoff, kauppias F. Magaroff, talollinen Jekor Piiroinen, kirkonhoitaja Maksim Mustonen, W.T. lukkari Mooses Kärkkäinen ja haudankaivaja F. Stroganoff".

Siunaustoimituksen jälkeen kulkue palasi takaisin vanhaan kirkkoon. Kirkonmenojen jälkeen Kuopion läänin kuvernööri Aminoff puhui kirkossa ja hän lupasi lahjoittaa kirkolle Vapahtajan kuvan. Jumalanpalveluksen jälkeen rakennustoimikunta tarjosi juhlapäivällisen kievarissa. Uusi ja komea kirkko valmistui kesällä 1892 ja se vihittiin käyttöön 5. heinäkuuta 1892.

Lähde: Karjalatar 4.7.1890

Luterilaisena kirkkoherrana toimi tuona aikana rovasti Frans Niklas Lackstöm, pastorina A. Malmgren ja lukkarina K.A. Kuosmanen. Kunnanlääkäriksi valittiin tammikuussa 1890 lääketieteen lisensiaatti E. F. Broms. Samana kesänä Pahkalammen vanhauskoisten luostarssa kävi miehiä, jotka toivat sieltä Ilomantsiin nahkaisen rukousnauhan, jossa oli puusta veistetyt päät, sekä vapahtajan kuvalla varustetun ristin. Lisäksi autioituneesta luostarista löytyi käsinkirjoitettu slaavilainen messukirja ja luostarin nimiluettelo. Minnekä nämäkin esineet on viety Ilomantsista? Kysymys kuulunee, Miksi esineitä ei siirretty Pahkalammen luostarin hiipuessa Megriin, joka oli sen ala luostari? Megrissä oli tuolloin vielä asumassa Bogdanoffeja ja Vlasoveja. Megrin luostari tyhjeni vuonna 1919, kun sen viimeinen nunna Varvara Larionintytät Vlasova kuoli 17.01.1919. Hän oli isomummoni Fevronia Hourenja Vlasovin serkku (s. 1854 Megrissä, kuollut Vegaruksen kylässä 30.12.1939). 

Pahkalammen_luostarirakennukset

Museoviraston kuvassa Pahkalammen luostarirakennukset vuonna 1933. Keskellä luostarin päärakennuksia ja asuintalo, rannassa sauna, riihi ja aittarakennus. Takana näkyvästä "pahkasta" paikka on saanut nimensä. Luostarin paikalle rakennettiin 1930-luvun lopussa rajavartioasema, joka kerkesi olla toiminnassa vain muutamia vuosia.

Ilomantsissa oli seitsemän peninkulmaa kirkolta, Venäjän rajalla, Starovertsien eli vanhausloisten monasteri. Se sijaitsi Pahkalammin ja Vuottojärvien sydänmailla ja sen toimintakausi oli parhaimmillaan 1790 - 1860 luvuilla. Kun monasterissa olleet munkit olivat kuolleet, sinne muutti maita viljelemään Kirilä Maksimainen Hattuvaarasta. Kirilä kertoi, että kun hän meni luostarin maille, niin hän laski, että luostarin rakennuksissa oli 80 ovea. Luostarin ja asuinrakennuksen yhdisti katettu ja seinillä varustettu kulkukäytävä. Pahkalammen rannalle oli rakennettu useita rakennuksia, joiden välille oli rakennettu puiset pitkospuut, ettei munkkien tarvinnut astua maahan. Samanlaisia "kävelysiltoja" mekin nykyajan kesämökkiläiset rakennamme mökin, saunan ja rannan väliin, jotta ei tarvitse astua jalalla maahan uimaan tai saunaan mentäessä!  Rannassa olleen saunan vieressä oli lähdekaivo, jonka kirkasta vettä käytettiin puhdistautumiseen. Monasterissa oli ollut ammoisina aikoina 30 henkeä, 9 lehmää, 2 härkää, 2 hevosta, kanoja ja kissoja. Sikoja ja koiria eivät vanhauskoiset suvainneet monasterissa. Munkit kalastivat Vuottojärvistä ja Pahkalammista ja sitä varten heillä oli 80 verkkoa ja 2 nuottaa. Pahkalammen luostarin päärakennuksessa kerrottiin asuvan kummituksia. Kylissä asuvat ihmiset kertoivat 1900-luvun alussa, että luostarin perustajan Mark Aleksanrovin kummittelee luostarissa.

Megrin_luostarirakennus

Kuvassa Megrin alaluostarin päärakennus (kuvannut Uuno Peltoniemi kesällä 1933)

Pahkalammen alaluostari oli Megrin rannalla ja aikaisempina vuosina vanhauskoisten  erakkola oli Liusvaaran kylässä. Megrin alaluostarin ja Pahkalammen välille munkit tekivät polun, jota pitkin luostarien asukkaat vierailivat toinen toisensa luona. Matkaa Pahkalammelta Megriin kertyi yli 20 kilometriä ja matkalla ei ollut yhtään taloa. Vanhauskoisia asui Pahkalammen ja Megrin lisäksi myös Salmijärvellä (Liusvaarasta peninkulma Vegaruksen suuntaan) aina 1900-luvun alkuun saakka. Monastereista kerrotaan enemmän 2/2020 Kettusviestissä, jonka voit lukea oikeasta reunasta avautuvasta sivustosta. Tekstin yhteydessä on useita värivalokuvia Pahkalammelta ja Megristä.

 

 

 

 

 

 

 

 



Ajankohtaista
Etusivu
Kuolismaan kylä
Kuolismaan Kettuset
Sukunimi Kettunen
Hallitus
Jäsenyys
Kettusviesti
Linkit
Palaute/Yhteydenotto
Säännöt
Tuotteet
Valokuvat
Yhteystiedot
Pro Patria
Jäsenmaksu
Sukukokoukset
Sukuseuran logo
Sukuhaarat
© Kuolimaan Kettuset 2011Powered by NettiSite